Wednesday, July 18, 2007

Eh bien.



Mainostoimisto Mäntysalmi & Mäntysalmi pyörii taas. Tällä kertaa mainoksia on onneksi puolet vähemmän. Yattaaa. \o/Kävin tallilla. Hemppa oli ihan superlutunen. <3 Sunnuntaina se murjotti mulle mutta tänään kelpasi kyllä rapsutukset ja hyvimiset. Siivosin tallilaatikon ja heitin läppää Jennyn kanssa, huomenna pääsee ratsastamaan. n_____nOli taas vanhaintanssikurssia tänään. Vihaan vihaan vihaan Wiener-valssia ja etenkin niitä kirottuja pyörähdyksiä. Ei onneksi menty mitään uutta ja koulun jälkeen pompin kauppaan hakemaan suklaakeksejä ja kuppikeittoa ( olin himoinnut niitä koko päivän o. O" ) ja eh. Batterya ja geeliä.Pitäisi päästä parturiin mutta gawd, jotenkin olen taas järjestänyt itselleni vaikka mitä pientä kivaa. Ensinnäkin isä toi ne mainokset. Koeviikko on kohta eli pitäisi lukea ja kerrankin _haluaisin_ lukea ajoissa. Mikä on sinänsä pieni ihme. Täytyy myös käydä siivoamassa ja jossain välissä saan tänne paketoitavaksi firman asiakkaille menevät joululahjat. On niitä kai joku satakunta.Tulee rahaa. Saa hyödykkeitä. Hyödykkeistä tulee hyvä mieli. ^ - ^Olen kai hieman flunssassa. Imusolmukkeet kiukutelleet viikon ajan, sitten tuli kurkku kipeäksi ja eilen iski hirveä nuha ja oli pikkuisen lämpöä. Nuha edelleen kimpussa. :EJa sen sijaan että lässyttäisin tässä turhia juttuja voisin vaikka lukea ranskaa. Etenkin jos jätän huomenna tunnin väliin ja menen historian tunnille. Hei moi, jos voi valita ranskan ehtolauseiden ja ninjojen ( päästiin vihdoin Japanin kulttuurihistoriaan! ) välillä niin kumpihan voittaa.Eh bien. Au revoir. Il faut que je me dépêche.

No comments: